Tarinoiden tarina (opintojakson päätösteksti)

Luku 1

Tiuku kiristää lenkkitossunsa narut yhtä kireälle kuin hänen sen hetkinen olotilansa on. Tuuli puhaltaa raikkaasti ja Tiuku vetää syvään henkeä auringon säteiden saadessa Tiukun siristämään silmiään. Hänen olonsa on hyvin raskas eikä hän osaa nähdä merimaiseman kauneutta. Tiuku ampaisee kiivaaseen juoksuun. Hän kuuntelee oman sydämenlyöntinsä kohonnutta lyöntinopeutta ja kuulee sielunsa takovan sanomaa:

Ihmisten ympäröimänä,

minä olen yksin.

Minulle puhutaan,

mutta en kuule, en keskity.

Kuljen kadulla tietämättä

minne olen menossa.

En pysty olemaan, hengittämään,

sillä sinä hallitset minua.

Kaipaan sinua.

Sydämen lyöntitiheyden kiihtyminen ei onnistu kokonaan peittämään Tiukun sielun huutaman runon merkitystä. Hänen rakkaimpansa kuoli välittömästi häiden jälkeen. Tiuku löysi kultansa ruumiin hotellihuoneen porealtaasta. Kuulostaa melko kliseiseltä, mutta näin oli käynyt. Tragediasta on vierähtänyt nyt muutama vuosi, mutta tapahtumat painavat Tiukun mieltä hullun lailla. Juokseminen on hänen pakokeinonsa pahaa vastaansa, hän juoksee pahuutta karkuun niin lujaa, ettei se saa häntä kiinni.

Kesken juoksun hän kuitenkin romahtaa maahaan, paha oli ollut häntä nopeampi. Hän kiljuu lokkien kanssa kilpaa. Kiljuu, huutaa ja itkee, nousee sitten ylös ja jatkaa pahan kanssa kilpailuaan. Hän puree hampaat yhteen ja päättää olla ajattelematta hirveitä asioita, pahan saa juosta kilpaa yksinään. Huomenna hän lähtisi parhaan ystävänsä kanssa Egyptiin viikoksi eikä, aikonut viedä synkkää, pahaa mieltään lomailemaan.

Luku 2

Tiuku ja aamu olivat viettäneet nyt kaksi kokonaista helteistä päivää Egyptin Hurghadassa. Oli kolmannen päivän aurinkoinen aamu ja tytöt olivat kävelemässä rannalle, johon hotellilta oli mukavan pituinen matka, ainoastaan muutama sata metriä. Tytöt olivat päättäneet olla ruskeita kuin paikallisten viljelmien pavut tullessaan takaisin Suomeen. Aamun levittäessä huolellisesti aurinkorasvaa Tiukun jo vähän päivettyneeseen selkään, he keskustelivat käyvänsä hotellin omalla tallilla muutaman tunnin kuuluttua, jotta keskipäivän kuumin aurinko ei polttaisi heidän suomalaista herkkää ihoaan.

-Järkyttävää, sehän kuolee, miten noi voi tolleen? Tiukulla ei ymmärrys riittänyt, eikä Aamullakaan. Aurinko paistoi pistävän kuumasti, aamun viileys oli vaihtunut keskipäivän paahteeseen. – How many times in a day you feed the horses? Tiuku sai juuri hillittyä itsensä kysymään asiallisesti. Todellisuudessa Tiukun olisi tehnyt mieli huutaa: -Yuo fucking bastards, are you insane? Vaikka nyt ollaankin Egyptissä, niin kai ihmisillä silti pitäisi olla jotain inhimillisyyttä täälläkin, ees vähän? –Hei sano nyt jotain Aamu? Tyttöjen tutkimusmatka hotellin tallille oli saanut järkyttävän lopun. Ensin tytöillä oli ollut hauskaa, kun pieni apina sinisillä sukupuolielimillä varustettuina, oli naurattanut turisteja häkissään. Apinan häkin jälkeen Tiukun ja Aamun matka oli jatkunut ison näyttämörakennuksen taakse, jossa oli hotellin talli. Tyttöjä oli ollut vastassa epämääräisiä keskeneräisiä sementtirakennelmia, joista osa oli joskus maalattu vaaleanpunaiseksi ja – siniseksi. Nyt rakennelmien maalista oli jäljellä enää pieniä rapistuneita kohtia, suurin osa seinistä oli hyvin likaisia. Kyseisissä rakennelmissa asuivat hotellin hevoset. Osa niistä sisällä sementtihökkeleissä, osa hevosista seisoi hökkeleiden ulkopuolella pienissä naruissa.

Sanoinkuvaamattoman hirveän näyn keskeltä, laahusti tyttöjä kohti nyt paikallinen mies: –Hi girls! Mies vaikutti hyvin vaivalloiselta, aivan kuin pelästyneeltä siitä, että Tiuku ja Aamu olivat päässeet ”tallialueelle”. –It`s that okey, that we are here? Mies ei ymmärtänyt kysymystä, mutta hän kuitenkin viittoi tyttöjä peräänsä. Mies halusi näyttää tytöille pienen varsan. Paikallinen hymyili huonokuntoisilla hampaillaan esittäessään tytöille sementtiparakissa kiinni ollutta varsaa ja sen äitiä. Näky oli sanainkuvailematon: Varsa oli noin kuukauden ikäinen, hyvin laiha ja nuutunut uuden elämän alku. Sanat eivät ole kyllin pahoja kuvailemaan varsan äitiä, niin järkyttävän huonokuntoinen eläin oli.

- Tiuku, odota! Aamu juoksi Tiukun perässä pois karmivalta tallialueelta, mutta ei saanut häntä kiinni. Vihdoin Tiuku pysähtyi hotellin uima-altaan kohdalla, jossa kaikki näytti taas normaalilta, turisteille suunnatulta näkymältä. –Mä en voinut jäädä sinne, koska mä tunsin itseni niin voimattomaksi, mulle tuli niin huono olo, koska en voinut auttaa niitä hevosia, tehdä mitään! Tiukulla valui kyyneleet silmistä. –Samalla paikallinen lipevä mies kysyi: Beautiful girls, do you want to come to my home in the eveaning for a tea?

Luku 3.

Seuraavana yönä Tiuku ei nukkunut silmäystäkään. Kauhistuttava näky hotellin tallilla oli saanut Tiukun mieleen vieläkin hirvittävämmän näyn, rakkaansa ruumiin. Hän kieriskeli itkien sängyssä lähes ikuisuudelta tuntuvan yön. Aamua hän ei halunnut herättää koko yönä, sillä tytöt olivat luvanneet hartaasti toisilleen olla puhumatta menneistä Egyptissä vietetyn viikon aikana.

Aamulla Tiuku suuntasi ensimmäisenä hotellin karmivalle tallille. Hän käveli hermostuneesti tamman ja varsan karsinan ovelle. Tiuku katsoo tammaa, joka on pelkkää luuta ja nahkaa, näyttää kuin eläin olisi huonokuntoisella karvapeitteellä päällystettyhevos luuranko. Miten tamma ylipäätänsä pysyy enää hengissä? Tiuku pohti kauhuissaan. Tammaa ei ole ruokittu koko sen tiineysaikana todennäköisesti lainkaan, ainakin siltä se näyttää. Tamman ainoana ravintona ovat sen vieressä oleva kuollut hevonen sekä tamman omat ulosteet. Varsa näyttää imevän tammasta viimeisetkin energiat maidon mukana. Tiuku on varma, että varsa on jo kyllin vahva selviämään synkkänä siintävästä tulevaisuudesta ilman emoaan.

Yhtäkkiä Tiuku havahtuu epätodellisuudelta tuntuvasta todellisuudesta, kun voimakkaasti hieltä tuoksahtava paikallinen tallipoika tulee hänen vierelleen. –You here again? poika tavaa. Tiuku nyökkää ja pakottaa itsensä hieman ystävällisempään ilmeeseen. Tiuku tietää nyt mitä hänen tulee tehdä. Hän pyytää poikaa lopettamaan tamman, niin tehtäisiin Suomessakin, tammaa ei voi enää pelastaa. Poika ei suostu, koska tammasta saisi hyvää lihaa, se pitäisi kuulemma teurastaa. Tiuku kaivaa esiin punaisen lompakkonsa ja maksaa miehelle teurashinnan. Mies kävelee tamman luokse, katsoo sen lasittuneisiin harmaisiin silmiin ja ampuu laukauksen ja toisen. Tamma kaatuu maassa makaavan varsansa päälle.

Luku 4

Tiuku vaikeni visusti koko aamun tapahtumista Aamulle. Hän oli selittänyt Aamulle olleensa vain pienellä aamuiselle kävelyllä selvittämässä ajatuksiaan. Eikä Aamu huomannut kysellä Tiukun onneksi sen suurempia, koska oli niin tohkeissaan tämän päivän kiehtovasta ohjelmasta, snorklausretkestä Punaisella Merellä.

Punaisen Meren vaaleansininen ulappa kiilsi kuin helmen pinta. Veneen hidastaessa vauhtiaan tytöt näkivät meren pohjaan. Pohjassa näkyi tuhansia kauniin värisiä kaloja: kiiltävän punaisia, hennon keltaisia, helmen vaaleita. Tiuku laittoi silmänsä kiinni ja päätti unohtaa aamun tapahtumat. Vene nytkähti kevyesti lujempaan vauhtiin, kohti määränpäänään olevaa Shipuin-saarta, jossa oli hiekan lisäksi kuulemma vain muutamia vihreimpiä saarekkeita.

Alus lipui hitaasti kauniilta ja aurinkoiselta näyttävän saaren rantaan. Tiukun ja Aamun koskettaessa varpaillaan saaren hiekkaa, se tuntui pehmeältä ja lämpimältä. Hiekan joukossa oli tuhansia pieniä simpukoita ja kotiloita, jotka tekivät hiekasta ainutlaatuista. Saari oli suuri ja katseen lipuessa sen pintaa pitkin, saattoi nähdä hauskasti kiemurtelevaa rantaviivaa silmän kantamattomiin.

Tiuku Lacosten piraattipyyhkeensä niin lähelle rantaviivaa, että saattoi tuntea varpaiden päissään lämpimän veden, aina aallon kuljettaessa merta rantaan. Auringon säteet kimalsivat kuin tuhannet pienet kristallit sinisellä pinnalla. Tiuku huokaisi syvää ja vaipui hetkessä uneen, nukkumattoman yön alkaessa ottaa univelkojaan takaisin. Unessa Tiuku vaelsi kirkkaan meren pohjassa. Hänet ympäröi sateenkaaren värinen kalaparvi, jonka takaa hän saattoi nähdä rakkaimpansa. Tiukun edesmennyt rakas lipui vieno hymy piirteikkäillä kasvoillaan, kimaltelevassa vedessä Tiukua kohti. Kunnes aallon tuoma merivesi kutitteli Tiukun varpaita ja hän havahtui päiväunestaan. Tiuku tunsi itsensä sinä hetkenä aidosti onnellisemmaksi kuin kahteen viimeiseen vuoteen yhteensä. Onnellisuuden saattoi Tiukussa ihan selvästi huomata, hänen noustessaan vihreältä rantapyyhkeeltään. Tiuku tönäisi päiväunille horvahtaneen Aamunkin hereille ja iski hänelle silmää: ”Huomenta kaunis tyttö, mennään uimaan.”

Lukupäiväkirjaa osa 7.

Ai niin , pakko vielä mainita, että tarinan kertoja oli hyvin salaperäinen lopussa tehdessään päätelmiä murhayön tapahtumista. Hän puntaroi mielessään miten murha olisi tapahtunut ja tuli siihen tulukseen, että epäili syvästi Langin syyttömyyttä ja pohti Saritan motiiveja Markon murhalle. Loppujen lopuksi kirjassa ei selvinnyt, tappoiko Lang varmasti Markon. Kerronnan loppu jätti lukijalle tilaisuuden päätellä ratkaisun niinkuin hän itse haluaisi. Minä uskon Langin syyttömyyteen.

Lukupäiväkirjaa osa 6.

Luin eilen illalla ennen nukkumaan menoa kirjan kaksi viimeistä lukua ja täytyy sanoa, että loppuratkaisuun olin pettynyt. Lang tappoi Saritan miehen Markon paistinpannulla ja yritti kaivaa tämän "mystisellä lapiolla" monttuun metsän keskelle, mutta jäi kuitenkin kiinni. Ja siinä se, end of story, ja minä kun olin odottanut jotain kauhean järisyttävää tapahtuvan.

Langin oli siis takoitus pudottaa Markon ruumis kirjan alussa Konradilta lainaamansa lapion avulla kaivettuun monttuun. Tapahtumapaikkana oli Mankkaan seutu Helsingissä. Seudulla oli metsäaluetta ennen hienosto asuinaluetta, jonka Lang tiesi asuttuaan siellä muutaman vuoden toisen avioliittonsa yhtydessä. Tapahtumapaikalle tuli kuitenkin lenkittämään mies koiranpentuaan puoli viiden aikaan aamulla, jonka seurauksena Lang jäi kiinni.

Lang oli kirjan lopussa muuttunut hyvin vaiteliaaksi, eikä kirjan kirjoittaja Konrad ollut varma miten viimesten päiven asiat olivat edenneet. Lang oli kuitenkin tavannut Saritan, joka oli ollut hyvin allapäin ja peloissaan, hänessä oli myös näkynyt pahoinpitelyn jälkiä. Lang oli ollut taas kerran niin rakastanut Saritaan ja ajattelematon , että oli joutunut sen myötä hautaamaan Markon ruumista Mankkaan seudulle muutamaa päivää myöhemmin.

Kirjan kuvitteellisena tarinan kertoja ja kirjoittajana toiminut Konrad onnistui tarinan kertomisessa hyvin ja sai pidettyä alku koukutuksellaan minut lukemaan kirjan loppuun asti odottaen milloin selviää, miten Lang on Konradilta lainaamaansa lapiota käyttänyt.

Kirjan lukemisen jälkeen osaan kaikki Helsingin sen hetkisten baarien ja yökerhojen nimet ulkoa, niin tarkasti ja monesti nimet kerrottiin. Yhtä tarkasti kuin lähes kaikkien asioiden kuvailu kirjassa tapahtui.

Lukupäiväkirjaa osa 5.

Tuli mieleeni kirjoittaa kuvaukset siitä, millaiseksi kuvittelen kirjan päähahmot Langin ja Saritan.

Langin miellän tummaksi keskimittaiseksi mieheksi, jolla on hiukset geelillä kammattu, niin että se peittää hänen kaljuuntuvat kohtansa kallosta. Ajattelen Langin ruskeetuneeksi ja ikäsekseen treenatun ja hyvän näköiseksi. Kuitenkin luulen, että hänen runsas juhliminen ja alkoholin käyttö näkyvät Langin kasvojensa harmautena ja ryppyinä silmien ja suun ympärillä. Kuvittelen Langilla olevan päällään siniset farkut ja musta nahkatakki.

Saritan ajattelen pitkäksi, hyvin laihaksi, mutta kuitenki rintavaksi naiseksi. Jolla on piikkisuorat tummat hiukset ja kalpea iho. Kuvittelen Saritan pitävän korkeakorkoisia kenkiä, tummia housuja ja v- aukkoisia paitoja. Miellän hänet persoonallisella tavalla kauniiksi, en kuitenkaan valokuvamalliksi.

Lukupäiväkirjaa osa 4.

Olen kirjaa lukiessani tehnyt henkilökohtaisen nopeusennätykseni romaanin lukuajassa. Aloitin lukemaan lauantaiaamuna ja nyt sunnuntaiaamuna minulla on jäljellä enää kaksi vimeistä kirjan lukua. Näin inteensiivisessä lukemisessa on paljon hyää. Muistan kirjan yhtenäisesti ja selkeästi, eikä minun tarvitse kirjaa käteen ottaessani selata taaksepäin, muistuttaakseeni itselleni mieleen kirjan aikaisempia tapahtumia.

Lang ja Sarita ovat taas eronneet, tosin he ovat kyllä kerran rakastelleet sen jälkeen, jonka seurauksena Saritan sekopäinen ns. ex-mies on yrittänyt tappaa Langin kuristamalla.

Kirjassa eletään Saritan ja Langin kolmannen kesän syksyä. Lang vaikuttaa taas kerran masentuneelta. Kesän jälkeen hän huomaa olevansa työtön. Langille on muodostunut pakkomielteinen pelkon Markoa kohtaan. Hän näkee Markon paikoissa, jossa mies ei edes käytännössä voisi olla. Lang pitää Markoa paholaisenaan, joka ei lopeta Langin vainoamista.

Kirjaa kertova Konrad, Langin ystävä lapsuusajoilta asti, "kirjoittaa" Langin muistelevan vankilasta kirjoittamissaan kirjeissään useasti tapahtumia omasta lapsuudestaan tai ajasta, jolloin Langin ainoa lapsi, nyt 20 vuotias Johan oli vielä pieni ja Lang oli kotona entisen vaimonsa Annin kanssa.

Langin entinen vaimo Anni elää nyt paremman keskiluokan elämään ja on naimisissa rikkaan juristin kanssa. Heidän elämänsä on säädyllistä, tasaista ja onnistunutta. Langin ja Annin yhteinen poika Johan tosin kirjan aikana sotkee asiansa ollessaan Lontoossa, mikä aiheuttaa suurta huolta Annissa ja Langissa.

Johan on jäänyt kiinni huumeisiin Lontoossa ja tulee kirjan puolivälin jälkeen takaisin Suomeen. Johan on apaattinnen sekä elämänhaluton. Hänet saadaan kuitenkin huumevieroitukseen, jonka jälkeen hän on kunnon kansalainen. Johan lähtee takaisin Lontooseen, tällä kertaa paremmin seurauksin, hän saa työpaikan ja on elämäänsä tyytyväinen.

Lukupäiväkirjaa osa 3.

Tasan sivulla 200 mennään. Lang on ottanut intohimoisen häntä noin 20 vuotta nuoremman rakkauden kohteensa Saritan takaisin. Lang vaikuttaa, jopa toivottoman rakastuneelta Saritaan. Vaikka Saritan entinen mies uhkailee Langia, ei Lang luovu Saritasta.

Tuli mieleeni muuten kertoa vielä tarkemmin Langista. Lang on siis kirjailija ja talk shown "Sininen hetki" juontaja. Talk show on jäänyt pahasti viimevuosituhannalle uusien suorasukaisten nuorten miesten pitämien ohjelmien kanssa. Lang puhuu ohjelmissaan vain siitä kuinka ennen, hänen nuoruudessan kaikki oli paremmin. Kuitenkin Lang voi taas henkisesti paremmin, koska on saanut nuoruuden lähteensä Saritan takaisin.

Olen huomannut, että Lang analysoi ja pohtii asioita hyvin tarkkaan. Hänessä on myös perverssin vikaa, koska hän esim. kiihottui kuulleessaan Saritan rakastelevan entisen miehensä kanssa. Lang elää epävarmaa ja epäterveellistä elämään, kuntoilustaan huolimattta. Hän rakastaa mielestäni sokeasti ja pakkomielteisesti Saritaa.


Kirjassa eletään Langin ja Saritan kolmatta yhteistä kesää . Sarita ei Langin ja hänen yhteenpaluunsa jälkeen ole ollut entisensään. Saritasta saa kuvan kireänä ja stressaantuneena sekä hätääntyneenä naisena. Saritan ja Langin rakkaudella ei ole enää toivoa.

Kuvioihin ilmaantuu paremmin myös Langin talk shown tuottaja Meriö, joka totetaa Langin uran olevan loppu. Tuottaja vaikuttaa hyvinvoivalta ja rikkaalta pomolta, joka säälii Langia. Hän myös olisi uskonut Langista enemmän, mitä tämä on pystynyt tv-maailmalle antamaan.

Lukupäiväkirjaa osa 2.

Teoksessa kuvataan tapahtumia hyvinkin tarkasti etenkin erilaisia aamuja sekä aurinkoon, pilviin ja valonsäteisiin liittyviä muutoksia. Lang huomaa auringon säteet silloinkin kun kuulee ulko-oven läpi Saritan rakastelevan enstisen miehensä kanssa. Kirjassa käytetään esim. ilmaisuja "villavat pilvet", "pastilli pilvet", "vakava aurinko" ja "kolea "sekä "raikas aamu".

Kirjan muita henkilöitäovt kertoja Konradin, Langin, Saritan ja Markon lisäksi ovat mm. Saritan poika Miro, Langin mielenterveydellisistä ongelmista kärsivä sisko Estelle ja Langin Harry-eno, joka oikeasti ei ole hänen enonsa.

Saritan lapsi Miro ei alussa hyväksy Langia ollenkaan. Kesän kuluessa hän kuitenkin alkaa taipumaan Langin pehmittämisyrityksiin (Lang ostaa pojalle mm. pelikonsolin) ja alkaa sietää Langia.

Estelle on hyvin kaunis ja määrätietoinen nuori nainen lähtiessään lukion jälkeen Amerikkaan, mutta vuoden päästä palattuaan takaisin, hän alkaa muuttua. Estellestä tulee epämääräisissä porukoissa liikkuva, opintonsa keskeyttävä masentunut nainen.

Harry- eno on Nokialla insinöörinä. Hän vaikuttaa viisaalta ja vakaalta persoonalta. Harryn kanssa Lang tekee joka vuotisen purjehdusretkensä. Harryn ja Langin maailmat ovat hyvin erilaiset, mutta silti he tulevat hyvin juttuun. Lang pitää Harrya eräänlaisena isähahmonaan.

Lukupäiväkirjaa

No niin, vihdoin ryhdistäydyin ja aloitin romaanin lukemisen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan;) Valitsin teoksekseni Kjell Westön Langin. Täytyy tunnustaa, että kävin lainaamassa kirjan vasta eilen, perjantaina. Mutta hyvät uutiset omalta kannaltani ovat, että olen lukenut kirjaa nyt 154 sivua, joten yli puolessa välissä mennään. Pakko sanoa, että en ole pitkään aikaan lukenut muuta kuin koulukirjaa, joten romaania lukee mielellään.

Olen koko lukemiseni ajan odottanut, että milloin selviää miten Konradin Langille antamaa lapiota loppujen lopuksi käytettiin. Epäilykseni lapion käytöstä viittaisivat tällä hetkellä siihen, että Lang tappaisi pakkomielteen ja rakkauden kohteensa Saritan entisen miehen Markon. Tähän mennessä on selvinnyt, että Sarita onkin kaksinaamainen ja pettää Langia entisen miehensä, Markon kanssa.

Tapahtuma-ajassa ollaan edetty Saritan ja Langin yhteisen taipaleen päähän, heidän yhteinen aikansa alkoi keväästä ja loppui seuraavan vuoden syksyyn.

Olen saanut Langista kuvan, miehenä, joka ei halua vanheta vaan pelkää kuolemaa, vanhenemista ja sitä ettei ole enää entisensä. Hän elää kriisiä, jonka Sarita pysäyttää hetkeksi, ajaksi, jonka Sarita viettää Langin kanssa, ennen kuin jää kiinni pettämisestä.

Tapahtumat kertoo minä- muodossa Konrad, joka elää ns. tavallista keski-ikäisen miehen elämää. Konrad kertoo tarinaa useasti palaten Langin ja hänen yhteiseen nuoruuteen. Konrad kadehtii Langia kirjan alussa, ennen tuota minulle vielä mystistä lapio- tapahtumaa, jonka seurauksena Lang nyt istuu vankilassa. Lang lähettää Konradille kirjeitä kiven sisästä ennen vankilaa tapahtuvasta ajasta, kriisistään, pakkomielteisestä ja intohimoisesta suhteestaan Saritaan, petetyksi tulemisestaan ja uuteen synkkyyteen vaipumisestaan, joiden perusteella Lang kertoo kirjan tarinaa.

Kaunista

Punaisen Meren vaaleansininen ulappa kiilsi kuin helmen pinta, merituuli hiveli sopivasti tyttöjen ruskean ihon pintaa. Veneen hidastaessa vauhtiaan saattoi nähdä meren pohjaan. Pohjassa näkyi tuhansia kauniin värisiä kaloja: kiiltävän punaisia, hennon keltaisia, helmen vaaleita. Tiuku laittoi silmänsä kiinni ja tunsi olevansa paratiisissa. Vene nytkähti kevyesti lujempaan vauhtiin, kohti määränpäänään olevaa satumaista Shipuin-saarta.

Alus lipui hitaasti kauniin ja lumoavan saaren rantaan. Tiukun ja Aamun koskettaessa hennoilla varpaillaan saaren hiekkaa, se tuntui pehmeältä ja lämpimältä. Hiekan joukossa oli tuhansia pieniä simpukoita ja kotiloita, jotka tekivät hiekasta eloisan ja houkuttelevan. Saari oli suuri ja katseen lipuessa sen pintaa pitkin, saattoi nähdä houkuttelevasti kiemurtelevaa rantaviivaa silmän kantamattomiin.

Tiuku asetti vaaleanpunaisen peittonsa niin lähelle rantaviivaa, että saattoi varpaillaan tuntea lämpimän veden, aina aallon tuodessa sen rantaan. Auringon säteet kimalsivat kuin tuhannet pienet kristallit sinisellä pinnalla. Tiuku huokaisi syvää ja vaipui suu hymyssä uneen.

Unessa Tiuku vaelsi kirkkaan meren pohjassa. Hänet ympäröi sateenkaaren värinen kalaparvi, jonka takaa hän saattoi nähdä raamikkaan miehen. Mies lipui vieno hymy piirteikkäillä kasvoillaan, kimaltelevassa vedessä, Aamua kohti.

Kunnes silkkinen merivesi kutitteli Aamun varpaan päitä ja hän havahtui päiväunestaan. Kirkkaan kimalluksen tytön silmissä saattoi juuri huomata, kun hän hitaasti nousi ylös peitoltaan. Tiuku kuiskasi Aamun korvaan: ”Hei kaunis tyttö, mennään uimaan.”

Henkilöhahmon elämäntilanteen pohdintaa

Raikas tuuli puhaltaa kasvojani vasten, on hiljaista. Kävelen kohti penkkiä, jossa venyttelen aina ensin. Tuntuu rauhoittavalta olla täällä, vaikkakin ahdistavalta. Auringon keväiset säteet hivelevät kasvojani, on kaunis kevätpäivä. Kiristän kengän nauhat ja ampaisen matkaan.

Raskas pohja saa sykkeeni nousemaan nopeasti. Yritän unohtaa kaiken, pahan olon ja keskittyä askeleen tahdissa kiihtyvän hengitykseni rytmiin. Pingon pahaa oloani karkuun, mielessäni välähtää kuvia ruumiista, häistä ja hautajaisista, viuhdon menemään lujempaa. Hiekka hiertää kengissäni, mutta en halua pysähtyä, koska silloin pystyisin keskittymään liikaa ajattelemiseen, joka toisi minulle suunnattoman tuskan tunteen.

”Miten kestät? Pärjäätkö? Heti häiden jälkeen. Kamalaa. Raskasta. Otan osaa.” Lokit kirkuvat mielessä huutavien lauseideni kanssa kilpaa. Olen tullut uppotukin luokse. Pysähdyn, venyttelen hieman ja käännyn takaisin. Sydämeni lyö kiivaasti ”pum,pum,pum”, hiekka pöllyää raskailta tuntuvien jalkojeni alla.

Pysähdyn kesken kiivaan tahdin kuin seinään. Kaadun maahan itkien vihasta, pahasta olosta, katkeruudesta ja tuskasta. Rakkaani sininen ruumis piirtyy pauhaavan veden pintaan. ”Kuka täällä määrää kohtalon? Oletko se sinä?”, huudan vellovalle vedelle ja kaukana näkyvälle ulapalle.

Nousen raivoissani maasta ja kiihdytän itseni niin kovaan vauhtiin, jota en ole vielä koskaan jaloistani pinkonut. Puren hammasta yhteen ja ajattelen aurinkoa.