Tarinoiden tarina (opintojakson päätösteksti)

Luku 1

Tiuku kiristää lenkkitossunsa narut yhtä kireälle kuin hänen sen hetkinen olotilansa on. Tuuli puhaltaa raikkaasti ja Tiuku vetää syvään henkeä auringon säteiden saadessa Tiukun siristämään silmiään. Hänen olonsa on hyvin raskas eikä hän osaa nähdä merimaiseman kauneutta. Tiuku ampaisee kiivaaseen juoksuun. Hän kuuntelee oman sydämenlyöntinsä kohonnutta lyöntinopeutta ja kuulee sielunsa takovan sanomaa:

Ihmisten ympäröimänä,

minä olen yksin.

Minulle puhutaan,

mutta en kuule, en keskity.

Kuljen kadulla tietämättä

minne olen menossa.

En pysty olemaan, hengittämään,

sillä sinä hallitset minua.

Kaipaan sinua.

Sydämen lyöntitiheyden kiihtyminen ei onnistu kokonaan peittämään Tiukun sielun huutaman runon merkitystä. Hänen rakkaimpansa kuoli välittömästi häiden jälkeen. Tiuku löysi kultansa ruumiin hotellihuoneen porealtaasta. Kuulostaa melko kliseiseltä, mutta näin oli käynyt. Tragediasta on vierähtänyt nyt muutama vuosi, mutta tapahtumat painavat Tiukun mieltä hullun lailla. Juokseminen on hänen pakokeinonsa pahaa vastaansa, hän juoksee pahuutta karkuun niin lujaa, ettei se saa häntä kiinni.

Kesken juoksun hän kuitenkin romahtaa maahaan, paha oli ollut häntä nopeampi. Hän kiljuu lokkien kanssa kilpaa. Kiljuu, huutaa ja itkee, nousee sitten ylös ja jatkaa pahan kanssa kilpailuaan. Hän puree hampaat yhteen ja päättää olla ajattelematta hirveitä asioita, pahan saa juosta kilpaa yksinään. Huomenna hän lähtisi parhaan ystävänsä kanssa Egyptiin viikoksi eikä, aikonut viedä synkkää, pahaa mieltään lomailemaan.

Luku 2

Tiuku ja aamu olivat viettäneet nyt kaksi kokonaista helteistä päivää Egyptin Hurghadassa. Oli kolmannen päivän aurinkoinen aamu ja tytöt olivat kävelemässä rannalle, johon hotellilta oli mukavan pituinen matka, ainoastaan muutama sata metriä. Tytöt olivat päättäneet olla ruskeita kuin paikallisten viljelmien pavut tullessaan takaisin Suomeen. Aamun levittäessä huolellisesti aurinkorasvaa Tiukun jo vähän päivettyneeseen selkään, he keskustelivat käyvänsä hotellin omalla tallilla muutaman tunnin kuuluttua, jotta keskipäivän kuumin aurinko ei polttaisi heidän suomalaista herkkää ihoaan.

-Järkyttävää, sehän kuolee, miten noi voi tolleen? Tiukulla ei ymmärrys riittänyt, eikä Aamullakaan. Aurinko paistoi pistävän kuumasti, aamun viileys oli vaihtunut keskipäivän paahteeseen. – How many times in a day you feed the horses? Tiuku sai juuri hillittyä itsensä kysymään asiallisesti. Todellisuudessa Tiukun olisi tehnyt mieli huutaa: -Yuo fucking bastards, are you insane? Vaikka nyt ollaankin Egyptissä, niin kai ihmisillä silti pitäisi olla jotain inhimillisyyttä täälläkin, ees vähän? –Hei sano nyt jotain Aamu? Tyttöjen tutkimusmatka hotellin tallille oli saanut järkyttävän lopun. Ensin tytöillä oli ollut hauskaa, kun pieni apina sinisillä sukupuolielimillä varustettuina, oli naurattanut turisteja häkissään. Apinan häkin jälkeen Tiukun ja Aamun matka oli jatkunut ison näyttämörakennuksen taakse, jossa oli hotellin talli. Tyttöjä oli ollut vastassa epämääräisiä keskeneräisiä sementtirakennelmia, joista osa oli joskus maalattu vaaleanpunaiseksi ja – siniseksi. Nyt rakennelmien maalista oli jäljellä enää pieniä rapistuneita kohtia, suurin osa seinistä oli hyvin likaisia. Kyseisissä rakennelmissa asuivat hotellin hevoset. Osa niistä sisällä sementtihökkeleissä, osa hevosista seisoi hökkeleiden ulkopuolella pienissä naruissa.

Sanoinkuvaamattoman hirveän näyn keskeltä, laahusti tyttöjä kohti nyt paikallinen mies: –Hi girls! Mies vaikutti hyvin vaivalloiselta, aivan kuin pelästyneeltä siitä, että Tiuku ja Aamu olivat päässeet ”tallialueelle”. –It`s that okey, that we are here? Mies ei ymmärtänyt kysymystä, mutta hän kuitenkin viittoi tyttöjä peräänsä. Mies halusi näyttää tytöille pienen varsan. Paikallinen hymyili huonokuntoisilla hampaillaan esittäessään tytöille sementtiparakissa kiinni ollutta varsaa ja sen äitiä. Näky oli sanainkuvailematon: Varsa oli noin kuukauden ikäinen, hyvin laiha ja nuutunut uuden elämän alku. Sanat eivät ole kyllin pahoja kuvailemaan varsan äitiä, niin järkyttävän huonokuntoinen eläin oli.

- Tiuku, odota! Aamu juoksi Tiukun perässä pois karmivalta tallialueelta, mutta ei saanut häntä kiinni. Vihdoin Tiuku pysähtyi hotellin uima-altaan kohdalla, jossa kaikki näytti taas normaalilta, turisteille suunnatulta näkymältä. –Mä en voinut jäädä sinne, koska mä tunsin itseni niin voimattomaksi, mulle tuli niin huono olo, koska en voinut auttaa niitä hevosia, tehdä mitään! Tiukulla valui kyyneleet silmistä. –Samalla paikallinen lipevä mies kysyi: Beautiful girls, do you want to come to my home in the eveaning for a tea?

Luku 3.

Seuraavana yönä Tiuku ei nukkunut silmäystäkään. Kauhistuttava näky hotellin tallilla oli saanut Tiukun mieleen vieläkin hirvittävämmän näyn, rakkaansa ruumiin. Hän kieriskeli itkien sängyssä lähes ikuisuudelta tuntuvan yön. Aamua hän ei halunnut herättää koko yönä, sillä tytöt olivat luvanneet hartaasti toisilleen olla puhumatta menneistä Egyptissä vietetyn viikon aikana.

Aamulla Tiuku suuntasi ensimmäisenä hotellin karmivalle tallille. Hän käveli hermostuneesti tamman ja varsan karsinan ovelle. Tiuku katsoo tammaa, joka on pelkkää luuta ja nahkaa, näyttää kuin eläin olisi huonokuntoisella karvapeitteellä päällystettyhevos luuranko. Miten tamma ylipäätänsä pysyy enää hengissä? Tiuku pohti kauhuissaan. Tammaa ei ole ruokittu koko sen tiineysaikana todennäköisesti lainkaan, ainakin siltä se näyttää. Tamman ainoana ravintona ovat sen vieressä oleva kuollut hevonen sekä tamman omat ulosteet. Varsa näyttää imevän tammasta viimeisetkin energiat maidon mukana. Tiuku on varma, että varsa on jo kyllin vahva selviämään synkkänä siintävästä tulevaisuudesta ilman emoaan.

Yhtäkkiä Tiuku havahtuu epätodellisuudelta tuntuvasta todellisuudesta, kun voimakkaasti hieltä tuoksahtava paikallinen tallipoika tulee hänen vierelleen. –You here again? poika tavaa. Tiuku nyökkää ja pakottaa itsensä hieman ystävällisempään ilmeeseen. Tiuku tietää nyt mitä hänen tulee tehdä. Hän pyytää poikaa lopettamaan tamman, niin tehtäisiin Suomessakin, tammaa ei voi enää pelastaa. Poika ei suostu, koska tammasta saisi hyvää lihaa, se pitäisi kuulemma teurastaa. Tiuku kaivaa esiin punaisen lompakkonsa ja maksaa miehelle teurashinnan. Mies kävelee tamman luokse, katsoo sen lasittuneisiin harmaisiin silmiin ja ampuu laukauksen ja toisen. Tamma kaatuu maassa makaavan varsansa päälle.

Luku 4

Tiuku vaikeni visusti koko aamun tapahtumista Aamulle. Hän oli selittänyt Aamulle olleensa vain pienellä aamuiselle kävelyllä selvittämässä ajatuksiaan. Eikä Aamu huomannut kysellä Tiukun onneksi sen suurempia, koska oli niin tohkeissaan tämän päivän kiehtovasta ohjelmasta, snorklausretkestä Punaisella Merellä.

Punaisen Meren vaaleansininen ulappa kiilsi kuin helmen pinta. Veneen hidastaessa vauhtiaan tytöt näkivät meren pohjaan. Pohjassa näkyi tuhansia kauniin värisiä kaloja: kiiltävän punaisia, hennon keltaisia, helmen vaaleita. Tiuku laittoi silmänsä kiinni ja päätti unohtaa aamun tapahtumat. Vene nytkähti kevyesti lujempaan vauhtiin, kohti määränpäänään olevaa Shipuin-saarta, jossa oli hiekan lisäksi kuulemma vain muutamia vihreimpiä saarekkeita.

Alus lipui hitaasti kauniilta ja aurinkoiselta näyttävän saaren rantaan. Tiukun ja Aamun koskettaessa varpaillaan saaren hiekkaa, se tuntui pehmeältä ja lämpimältä. Hiekan joukossa oli tuhansia pieniä simpukoita ja kotiloita, jotka tekivät hiekasta ainutlaatuista. Saari oli suuri ja katseen lipuessa sen pintaa pitkin, saattoi nähdä hauskasti kiemurtelevaa rantaviivaa silmän kantamattomiin.

Tiuku Lacosten piraattipyyhkeensä niin lähelle rantaviivaa, että saattoi tuntea varpaiden päissään lämpimän veden, aina aallon kuljettaessa merta rantaan. Auringon säteet kimalsivat kuin tuhannet pienet kristallit sinisellä pinnalla. Tiuku huokaisi syvää ja vaipui hetkessä uneen, nukkumattoman yön alkaessa ottaa univelkojaan takaisin. Unessa Tiuku vaelsi kirkkaan meren pohjassa. Hänet ympäröi sateenkaaren värinen kalaparvi, jonka takaa hän saattoi nähdä rakkaimpansa. Tiukun edesmennyt rakas lipui vieno hymy piirteikkäillä kasvoillaan, kimaltelevassa vedessä Tiukua kohti. Kunnes aallon tuoma merivesi kutitteli Tiukun varpaita ja hän havahtui päiväunestaan. Tiuku tunsi itsensä sinä hetkenä aidosti onnellisemmaksi kuin kahteen viimeiseen vuoteen yhteensä. Onnellisuuden saattoi Tiukussa ihan selvästi huomata, hänen noustessaan vihreältä rantapyyhkeeltään. Tiuku tönäisi päiväunille horvahtaneen Aamunkin hereille ja iski hänelle silmää: ”Huomenta kaunis tyttö, mennään uimaan.”